MIELIPITEEMME
Suomen Historia | Suomen Nykyaika | Suomen Politiikka | Suomen Turvallisuuspolitiikka | Suomen Tulevaisuus
Pariisin rauhansopimus 1947
Päivitetty 11.11.2019.
Lainaukset : ©FINLEX - Maailman tärkein sopimus on Pariisin Rauhansopimus 1947 (FINLEX) joka solmittiin Pariisissa, Ranskassa 10. helmikuuta 1947.

Käytämme Pariisin rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7 ja 8 artiklaa kaikissa arvioissa.

Rikos ihmisyyttä vastaan on laajamittainen ja järjestelmällinen siviiliväestöön kohdistuva hyök-käys, johon liittyy Suomen lain määritelmän mukaan surmaamista, orjuuttamista, ihmiskauppaa, kidutusta, vahingoittamista, väestön tuhoamista, karkottamista tai pakkosiirtoa, kansainvälisen oikeuden vastaista vangitsemista, raiskaamista tai muuta seksuaalista väkivaltaa, pakottamista prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon, rotuerottelua, tai jonkin ryhmän tai yhteisön vai-noa poliittisen mielipiteen, rodun, kansallisuuden, etnisen alkuperän, kulttuurin, uskonnon tai sukupuolen perusteella tai niihin rinnastettavasti.

Pariisin rauhansopimus on Suomen ja Maailman tärkein sopimus

Pariisin rauhansopimus solmittiin Pariisissa, Ranskassa 10. helmikuuta 1947. Sen "allekirjoit-
tajina" ovat myös kaikki sodassa menehtyneet henkilöt, joista osa on Suomalaisia. Tärkein sopimus Suomen ja Maailman historiassa, on ollut ja on Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa, II Osa, II Luku, 6:s, 7:s, 8:s ja 9:s artikla - nykyisiä nimiä käyttäen - Yhdisty-
neitten kansakuntien, Amerikan, Euroopan Unionin, Venäjän ja Suomen välillä.

Suomen Kansalle sekä Suomen Kansan valtiopäiville kokoontuneelle Eduskunnalle on Pariisin rauhansopimuksessa 1947 annettu kaikki oikeudet, kaikki valta ja kaikki vastuu ensisijaisesti suojella Suomen Kansaa.

Tarkoitusperien tietäminen tekee kenestä tahansa asian tuntijan

Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa, on jokaisen neuvonantajan ensisijainen lähde. Se on kaikkien polittisten, sostilaallispolittisten sekä sotilaallisten arvioiden, johtopää-
tösten ja päätösten perusta ja kulmakivi. II Osa, II Luku, 6:s 7:s ja 8:s artikla ovat kaikista tär-keimmät, koska ne kumoavat kaiken toisen maailmansodan jälkeen levitetyn näennäistieteel-lisen propagandan ja valeuutisoinnin. Rauhansopimuksen tarkoitusperien tietäminen, tekee kenestä tahansa asiantuntijan. Suomen ja Suomen Kansan suojelemisen lisäksi, yksi Rauhan-
sopimuksen tarkoitusperistä on kolmannen maailmansodan estäminen.

Valtion johto, poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka reaali- ja käsitteellistieteellisin perustein sanoin ja/tai teoin ovat rikkoneet tai tänään rikkovat Rauhansopimusta, paljastuvat koko Suomen Kansan sekä kaikkien Kansakuntien edessä maanpettureiksi. Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa suojelee kansaa ja valtiopäiville kokoontunutta eduskuntaa.

Puolustussotamme kiteytettynä.

  • Suomen I sota 1809 Aatelismia vastaan: Ruotsin Kuningaskunta (Diktatuuri, Aatelis-mi) hävesi sodan. Ruotsin kuningas pseudonimellä Kustaa IV Aadolf menetti kruununsa ja 1818 tilalle tuli Jean-Baptiste Jules Bernadotte, pseudonimeltään Kaarle XIV Juhana.
  • Suomen II sota 1918 Aatelismia vastaan: Suomen Hallitusmuodossa "Älköön tasaval-lassa annettako aatelisarvoja älköönkä muita perinnöllisiä arvoja.". Vallankaappausyritys terrorismia ja väkivaltaa käyttäen. Osapuolet olivat Suomi, Venäjä, Ruotsi ja Saksa. Suomalaisia ja Venäläisiä diplomaatteja tapettiin terroristi-iskuissa 1920 -luvulle saakka.
  • Suomen III sota 1939-1945 Aatelismia vastaan: Vallankaappausyritys Natsien avulla. Osapuolet olivat Suomi, Venäjä, Ruotsi ja Natsit. Suomi oli osa Natsien Barbarossa -operaatiota.

Youtube "One people, One Party – The history about the Swedish Social Democratic Party".

Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7, 8 ja 9 artikla.

Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa, II Osa, II Luku, 6 artikla

"Suomen on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin taatakseen kaikille Suomen oikeudenkäyttöpiirissä oleville henkilöille rotuun, sukupuoleen, kieleen tai uskontoon katsomatta oikeuden nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus."

Havainto : Ennen 1947, kaikilla Suomalaisilla Suomessa ei ollut oikeutta nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus.

Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa, II Osa, II Luku, 7 artikla

"Suomi, joka on välirauhansopimuksen mukaisesti ryhtynyt toimenpiteisiin vapauttaakseen kansalaisuuteen ja kansallisuuteen katsomatta kaikki henkilöt, joita on pidetty vangittuina Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksi suorittamansa toiminnan tai Yhdistyneitä Kansakuntia kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia, sekä kumoamaan diskriminatoorisen lainsäädännön ja siitä johtuvat rajoitukset, sitoutuu saattamaan nämä toimenpiteet päätökseen ja olemaan vastaisuudessa ryhtymättä toimenpiteisiin tai saattamatta voimaan lakeja, jotka olisivat ristiriidassa tässä artiklassa mainittujen tarkoitusperien kanssa."

Havainto :Ennen 1947, Suomessa oli Suomalaisia diskriminoiva lainsäädäntö ja siitä johtuvat rajoitukset. Henkilöitä on pidetty vangittuina Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksi suorittamansa toiminnan tai Yhdistyneitä Kansakuntia kohtaan osoittamansa myötätunnon taikka rodullisen syntyperänsä takia.

Ketkä kyseessä olevat henkilöt olivat, kuinka paljon heitä oli, ja missä heitä pidettiin vangittuna, ja kuka heitä piti vangittuna - siitä ei tällä hetkellä ole tietoa. Jos sinulla on tietoa k o henkilöistä, ystävällisesti ota yhteyttä: info@mielipiteemme.fi

Koskien nimien vaihtamista ajanmukaisiin nimiin, nimien vaihtaminen ei ole kielletty mutta rau-hansopimuksen tarkoitusperiin ei saa koskea. Rauhansopimuksen tarkoitusperät ovat Suomen ja Suomen Kansan suojeleminen, sovellettuna Suomen Kansan Perustuslain edellyttämällä tavalla kaikkien Kansojen suojeleminen sekä kolmannen Maailmansodan syttymisen estäminen. Rauhansopimuksen vastaista lakia ei ole saanut eikä saa säätää ja Pariisin rauhansopimusta ei saa kumota.

Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa, II Osa, II Luku, 8 artikla

"Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet."

Havainto : Ennen 1947, Suomessa oli fascisminluontoisia poliittisia, sotilaallisia tai sotilaallis-luontoisia järjestöjä sekä muita järjestöjä, jotka kielsivät Suomen Kansalta sen demokraattiset oikeudet.

"Ennen 1947" pitää sisällään kaikki vuosisadat ennen 1947. Suomen sisäisen ja/tai ulkopuo-lisen vihollisen nimeä ei ole mainittu syystä että Kansaa ei saa syyttää vaan valtion johtoa, järjestöä, ryhmää tai yksittäistä henkilöä. Ketään ei saa syyttää perusteettomasti, vaan sanojen lisäksi on esitettävä todiste tai todisteet siitä, että rikos tai rikoksia ihmisyyttä vastaan on esiin-tynyt ja esiintyy nykyisen Suomen alueella.

Jos nykyaikana yksittäisellä poliittisella järjestöllä, sotilaallisella järjestöllä tai sotilaallisluontoi-sella järjestöllä tai muulla järjestöllä - kuten esimerkiksi uskonnolla - reaali- ja käsitteellistieteel-lisin perustein on siteitä rikokseen ihmisyyttä vastaan, tai osittain tai kokonaan haluaa kieltää tai kieltää Suomalaisilta perustuslailliset oikeudet, tai että jokin taho todistettavasti on levittänyt tai levittää propagandaa lietsoen pelkoa ja vihaa Kansojen välille, Suomella on Pariisin rauhansopimuksen 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 8 artiklan ja sitä tukevan Suomen Kansan Perustuslain mukaan oikeus tuomita ja hajottaa kyseessä oleva järjestö - kaikista äärimmäisissä tapauksissa on käytettävä artikla 9:ää.

Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa, II Osa, II Luku, 9 artikla

"1. Suomi ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin taatakseen, että pidätetään ja luovutetaan tuomittaviksi:

a) henkilöt, joita syytetään sotarikosten sekä rauhaa ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten suorittamisesta, niihin käskemisestä tai niihin osallistumisesta;

b) Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen kansalaiset, joita syytetään siitä, että he ovat rikkoneet maansa lakeja syyllistymällä maanpetokseen tai yhteistyöhön vihollisen kanssa sodan aikana.

2. Suomen on asianomaisen Yhdistyneisiin Kansakuntiin kuuluvan hallituksen pyynnöstä myös asetettava todistajina käytettäviksi Suomen oikeudenkäyttöpiirissä olevat henkilöt, joiden todistus on tarpeen oikeudenkäynnissä tämän artiklan ensimmäisessä kohdassa mainittuja henkilöitä vastaan.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa olevien määräysten soveltamista koskevat erimielisyydet on asianomaisen hallituksen alistettava Neuvostoliiton ja Yhdistyneen Kuningaskunnan Helsingissä olevien diplomaattisten edustustojen päälliköille, jotka sopivat syntyneiden vaikeuksien selvittämisestä."

Mielipiteemme: Venäjä ei ole ollut eikä ole uhka Suomelle.

Riippumatta siitä mitä on sanottu ja/tai kirjoitettu toisen Maailmansodan jälkeen, Suomen Kansan Perustuslain §1 - §12 sekä Pariisin rauhansopimukseen viitaten, Venäjä ei ole koskaan kieltänyt Suomalaisilta ihmisoikeuksia, perusvapauksia eikä demokraattisia oikeuksia; Pariisin rauhansopimuksessa jota Suomen Kansan Perustuslaki tukee, niiden olemassaolo on Yhdistyneitten Kansakuntien, Venäjän, Euroopan Unionin ja USA:n taholta vaadittu ja niiden suojelema.

Riippumatta siitä mitä uskottavassa historiassa on kirjoitettu, sota Suomen alueella ei ollut Suomen ja Venäjän välinen sota, vaan sota oli Natsien ja Venäjän välinen sota Suomessa. Suomalaiset eivät tehneet yhteistyötä Natsien kanssa, vaan pakotettiin sotimaan sen uhan alla että Suomen Kansa olisi tuhottu. Kiistatta Suomalaiset ovat osallistu-neet sotiin, mutta Suomalaiset eivät ole aloittaneet yhtään sotaa, vaan lopettaneet ne kaikki.

Uutisia
Ajankohtaista
Sivut
Muistio
WWW.MIELIPITEEMME.FI
VERKKOTUNNUKSEN HALTIJA JA SIVUSTOKOKONAISUUS © MATTI E. SIMONAHO (2007) 2024.
JAVA™ SCRIPT © BY DYNAMIC DRIVE AND MATTI E SIMONAHO. ID13090512091612200505131305-0609.
1803 SIVUN NÄYTTÖÄ 01.02.2015 - 19.4.2024.