MIELIPITEEMME
Suomen Historia | Suomen Nykyaika | Suomen Politiikka | Suomen Turvallisuuspolitiikka | Suomen Tulevaisuus
Kolme viisasta ja 300 tietämätöntä.
01.08.2019.

ISTUIN KAUAN AIKAA SITTEN aamujunassa matkalla töihin. Osa matkustajista luki aamu-lehteä, toiset taas katselivat ohikiitävää maisemaa aamuturvonnein ilmeettömin silmin, välillä haukotelleen. Osa keskusteli matkakumppaninsa kanssa hiljaisella äänellä joko seisten tai istuen.

JOKAISELTA ASEMALTA jolle juna pysähtyi, tuli vaunuihin enemmän ihmisiä kuin lähti. Ennen toiseksi viimeistä asemaa kaikki istumapaikat olivat varattuja ja asemalta tulleet matkustajat joutuivat tungeksien seisomaan käytävällä. Noin 50 vuotias nainen matkalaukkuineen pääsi vaivailloisesti vaunuun, ilmeisesti hän oli matkalla kauemmaskin. Astuessaan vaunuun, hän pyyhkäisi varovaisin liikkein lumihiutaleet viininpunaisen takkinsa harteilta. Hän asetti matka-aukkunsa varovaisesti lattialle ja otti molemmin käsin kiinni käytävän tukipylväästä. Niin kuin kaikki muutkin seisovat matkustajat, hän horjahti hieman junan lähdettyä asemalta.

EI MENNYT KAUAAKAAN AIKAA siitä kun juna oli jättänyt aseman taakseen, kun naisen ote tukipylväästä herpaantui ja hän lipui lattialle näennäisesti tajuttomana. Hänen lähiympäristössä olevat henkilöt siirtyivät kauemmaksi katsellen lattialla selällään makaavaa naista enemmän tai vähemmän kauhistunut tai hätääntynyt ilme kasvoillaan. Ainoat elonmerkit naisessa olivat raajojen nytkähtely, hieman kuolaa valui lattialle hänen raollaan olevien huulien välistä.

LUKUUNOTTAMATTA KOLMEA HENKILÖÄ, jotka asioiden edetessä paljastuivat sairaan-hoitajiksi, kukaan ei tehnyt mitään auttaakseen sairauskohtaksen saanutta henkilöä. He puskivat tiensä ohi kaikkien lamaantuineitten henkilöiden auttaen maassa makaavaa naista, joka nostettiin ambulanssiin seuraavalla asemalla.

MIELIPITEEMME ON että sairauskohtauksen saaneen lähellä olevien matkustajien niin sanotusti "paikoilleen jäätyminen" ei johtunut välipitämättömyydestä, vaan tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta. Henkilö jolla on tietotaitoa ja kokemusta, varsinkin kun kaikki hänen tietotaitonsa ja kokemuksensa kumpuavat hänen henkilökohtaisesta lahjakkuudesta, lahjakkuu-teen perustuvasta koulutuksesta sekä koulutukseen perustuvasta kutsumusammatista, hän ei "jäädy" (hätätilanteessa) paikoilleen, vaan hän auttaa.

MIELIPITEEMME kaikkien kuluneiden vuosien jälkeen kaikkine paljastuksineen on myös, että on olemassa henkilöitä joilla on johonkin ammattiin tai virkaan vaadittu koulutus ja paperit esittää, mutta mitä he tekevät tai jättävät tekemättä ammatissaan tai virassaan - sen sijaan että he kehittäisivät elinympäristöä ja yhteiskuntaa he tekevät päinvastoin -, on Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön sanoihin viitaten "ylitse Suomen Kansan Perustuslain".

ONHAN MEILLE OPETETTU "ehdottomasta rakkaudesta" ja että pitää "kääntää toinen poski kun joku lyö". Mutta meille ei ole opetettu että Ehdoton Rakkaus pitää sisällään myös Ehdot-toman Rakkauden Suojelemisen, eikä myöskään sitä että ihmisellä on vain kaksi poskea. Kai se jostain sieltä kumpuaa - se että on vain kolme viisasta ja 300 tietämätöntä jotka "jäätyvät".

Uutisia
Ajankohtaista
Sivut
Muistio
WWW.MIELIPITEEMME.FI
VERKKOTUNNUKSEN HALTIJA JA SIVUSTOKOKONAISUUS © MATTI E. SIMONAHO (2007) 2024.
JAVA™ SCRIPT © BY DYNAMIC DRIVE AND MATTI E SIMONAHO. ID13090512091612200505131305-0609.
303 SIVUN NÄYTTÖÄ 01.02.2015 - 28.3.2024.