• 25.05.2019
  • 00:03:40™0°.18°.240°
  • 2922678 sivun näyttöä.

Useat nykyajan ongelmat johtuvat siitä ettei Pariisin rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa ole opetettu.

Perustuslaillista mediakritiikkiä -otsikon alta löydät mediakritiikkiä Suomen Kans-
an Perustuslain edellyttämällä tavalla.

Ilmastonmuutosten ymmärtämien alkaa ajanlaskun ymmärtämisestä. Saasteet eivät ole pääasiallinen syy muutokselle.
Historiaa: 1300 -luvulla menehtyneen sotilaan perimästä uutta tietoa.
Kuva : Unsplash

Harrastaja-arkeologien Kanta-Hämeestä löytämän 1300-luvulla kuolleen sotilaan perimästä on selvinnyt tarkempaa tietoa. Iltasanomien mukaan Osteoarkeologian professori Jan Storå Tukholman yliopistosta kertoo että "30 prosenttia nykysuomalaisista kuuluu samaan äitilinjan perimätyyppiin kuin miekkamies, isälinjasta kolme prosenttia. Vertaaminen 1300-luvun ja nykysuomalaisten välillä on tosin hankalaa, koska vertailuaineistoa 1300-luvulta ei juuri ole", Storå huomauttaa. Myös YLE kertoi Janakkalan miekkemiehestä; "Suomalaissoturi puolusti kyläänsä ja sai mahtimiehen hautajaiset".

Liivinmaan Kronika
Että vertailuaineistoa 1300-luvulta "ei juuri ole" voi johtua siitä että 1200 - 1300 -luvulla papin kirjoittaman Henrikin Liivinmaan kronikan (Heinrici chronicon Livoniae) mukaan; "Poltimme ja hävitimme kaiken, tapoimme kaikki miehet, otimme naiset ja lapset vangeiksi ja ryöstimme paljon karjaa ja hevosia."

Texasin Yliopiston kartan tiedot

Kuva : Courtesy of the University of Texas Libraries, The University of Texas at Austin.

Tämän Texasin Yliopiston kartan tiedot pitävät suhteellisen hyvin paikkansa tehtyjen kirkkojen hiiliajoitusten kanssa. Edellistä tukee Kirkkohistorian tiedot, jonka mukaan Skaran Tuomiokirkko Goottien maa Gauthiodissa - nykyisessä Ruotsissa - rakennettiin 900-1000 -luvulla.

Kirkkohistoriasta
"Located in Sweden; suffragan to Hamburg (990-1104), to Lund (1104-64), and finally to Upsala (1164-1530). This diocese, the most ancient in Sweden, included the Counties of Skaraborg, Elfsborg, and Vermland. It was founded about 990 at Skara, the capital of the country of the Goths (Gauthiod)."

Nykyinen Eteläisin-Ruotsi noin 900 -luvulla, laajeten pohjoiseen päin, 1500 -luvulle tultaessa nykyisen Uppsalan korkeudelle saakka, tunnettiin nimellä Goottien maa Gauthiod. Skara oli Goottien maa Gauthiodin pääkaupunki.

Suomenruotsalaisten historiaa
Edelliset tiedot yhdessä selvittää ainakin osan "suomenruotsalaisten" historiaa, jotka uskottavan historian mukaan etsivät sukulaisia Ruotsista mutta; "Vi letade efter våra avlägsna släktingar som enligt kyrkobokföringen ska finnas i Sverige, men hittade ingen. Överraskningen var stor, när 100% genetisk match ittades 147 kilometer från oss och släkten är finländsk. Vår släkts efternamn har direkt översatts från det finländska efternamnet till svenska och kyrkböokföringen förfalskats."

Paavi Benedictus XII:n yhteys Gootteihin
Pseudonimellä Benedictus XII toiminut Jacques Fournier oli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja. Hän toimi Paavina 1334 – 1342. Hänen virkakaudellaan aloitettiin Paavien palatsin (Palais des Papes) rakennustyöt Avignonissa. (Wikipedia)

"Kuningas" on "Kardinaali"
Kirkkohistoriaan viitaten, 1980-luvulla tehdystä Ranskalaisesta tutkimuksesta käy ilmi, että Goottien "kuningas Magnus Eriksson" ("Maunu Eerikinpoika") käytti kolmea kruunua Goottien vaakunana ja symbolina 1330 -luvulta lähtien. Avignonissa sijaitsevassa Paavin palatsissa on friisi, jossa esiintyy kolme kruunua -vaakuna. Friisissä on lukuisten ristiretken suunnittelemiseen osallistuneiden kardinaalien ja osastojen vaakunoita. Kolmen kruunun vaakuna osoittaa Goottien olleen edustettuna kokouksessa, joka voidaan ajoittaa vuoteen 1336. Ruotsin historiassa "kuningas" pitää olla "kardinaali". (Wikipedia)

Vahva viite siihen että "kuningas" on kirkon alainen "kardinaali" löytyy Ruotsin lainsäädännöstä, jossa Ausburgin tunnustus, kuvainnollisesti lepää kuin Ranskalaisen giljotiinin varjo koko Kuningasperheen, ja kruunun yllä - Ruotsin Laissa vuonna 2018: Kuninkaan on uskottava tai hän menettää kruununsa.

Mitä kauempana maansa rajojen ulkopuolella hyökkäysvoimat vaikuttavat, sitä heikompi maan ja kansan puolustus on. Kun tarkastelemme esimerkiksi Ruotsin historiaa, niin joka kerta kun Ruotsi on hävennyt aloittamansa sodan, sen pinta-ala on pienentynyt. Jäljellä on enää "En Krona", kun siitä "Tre Kronorista" vähennetään Norja ja Suomi.

Janakkalan miekkemies - Suomen Kansan puolustaja
Kyseessä kai on Suomen historian ensimmäisen Suomalaisen sotilaan jäännökset, Suomen Kansan puolustajan joka aikanaan taisteli Gootteja vastaan - jotka käyttäytymisen perusteella olivat sen aikainen Isis tai Natsit. Toinen miekoista on sotasaalista viitaten miekassa esiintyneeseen "Bene" sanaan, jonka uskotaan viittaavaan Benedictus XII:hin. Toinen miekka on Hänen omansa.

Mielipiteemme.fi, Copyright © Matti E Simonaho ® of Suomi Finland ™.
Java™ scripts by Matti E Simonaho and Dynamicdrive. All Rights Reserved.